auttaa Sinut parhaimpaan mahdolliseen urheilusuoritukseen. Ovatpa tavoitteesi mitkä tahansa, löydät korkealaatuisia tuotteita kaikille voimaharjoittelun aloittelevista ammattilais-kilpaurheilijoihin.
, Euroopan markkinoiden johtotähti, tarjoaa Sinulle kaikkea mitä tarvitaan hyvään liikkuvuuteen, kestävyyteen ja voiman kasvattamiseen. Korkealuokkainen valmistus takaa ensiluokkaiset tuotteet.
ovat elimistön rakennusaineita. Multipower tarjoaa Sinulle biologisesti arvokkaita valkuaistuotteita, jotka tukevat aminohappoja lihasten kasvattamisessa. Kevyttä, järkevää, maukasta, laadukasta ravintoa.
ovat tärkeitä (lihasten) rakennusaineita, jotka elimistö voi hyödyntää välittömästi.
Ne lisäävät voimaa, antavat energiaa, nopeuttavat palautumista ja auttavat parantamaan suorituksia.
ovat pieniä, elintärkeitä mikroravintoaineita, jotka huomataan vasta kun niitä saadaan liian vähän. Niillä on tärkeä rooli aineenvaihdunnassa, joten myös ne osallistuvat lihasten kasvattamiseen ja energian vapauttamiseen.
on elimistön energiavarasto. Lihassupistukset vapauttavat ATP:tä, ja kun ATP-varastot ovat tyhjentyneet, yhtyy kreatiini fosfaatin kanssa kuljettaakseen soluihin uutta ATP:tä. Kreatiini on siis vara-energialähde joka aktivoituu intensiivisesti harjoitellessasi.
Napsauttamalla mallin nimeä tai kuvaa saat lisätietoja mallista ja suuremman kuvan!
Malli:
Varustus:
Sinä maksat:
Tehokas proteiinipatukka herkullisella maitosuklaakuorrutuksella! Nyt ainutkertaiseen tutustumishintaan!
Powerbar ProteinPlus Bar + Energy & Protein edistää lihasten kiinteytymistä korkealaatuisella proteiinisekoituksella. Hiilihydraatit, B-vitamiinit ja mineraalit tukevat energia-aineenvaihduntaa.
Powerbar ProteinPlus Bar + Energy & Protein on saatavilla herkullisissa makuvarianteissa marsipaani, krokantti ja kookos!
edistää lihasten kiinteytymistä korkealaatuisella proteiinisekoituksella!
Korkea hiilhydraattiosuus takaa optimaalisen energiansaannin.
saatavilla yksittäisiä patukoita (35g) tai 30 kappaleen pakkauksia (alennus 20%)
herkullisia makuvariantteja!
saatavilla olevat variantit (21424101): marsipaani, krokantti, kookos
saatavilla olevat variantit (21424101-30): marsipaani, krokantti, kookos
Kevyt nautinto!
Herkullinen Sporting Powerbar ProteinPlus Low Carb sisältää vain vähän hiilihydraatteja ja rasvaa. Siksi ProteinPlus-patukka sopii kaikille, jotka tahtovat laihduttaa aktiivisesti ja tasapainoisesti.
sopii Low-Carb-dieeteille
vähennetty hiilihydraattipitoisuus
vatsan täyttävä, mutta kuitenkin vain 126kcal / patukka!
sisältää paljon ravintokuituja, vitamiineja ja mineraaleja
saatavilla kappaleittain (35g) tai 30 kappaleen pakkauksena
kevyeen kestävyysharjoitteluun
saatavilla olevat variantit (21401509): vanilja, mansikka
saatavilla olevat variantit (21401509-30): vanilja, mansikka
Diet Fit -patukka antaa sinulle kaiken, mitä kehosi tarvitsee. Korkealaatuista proteiinia, arvokkaita vitamiineja ja mineraaleja, mutta vähän kaloreja.
saatavilla yksittäisinä patukoina (45 g) tai 24 kappaleen pakkauksissa
saatavilla olevat variantit (16807): jogurtti, manteli
saatavilla olevat variantit (16807-24): jogurtti, manteli
[Pahoittelemme suomennoksen puuttumista!] Leckerer und gut bekömmlicher Nutrixxion Energieriegel - einmal probiert, gefällt Ihnen kein anderer Riegel mehr!
Spezielle Kohlenhydratmischung mit Isomaltulose sorgt für lang anhaltende Energie.
Energieriegel des Nutrixxion Profi- und Hobbyteams
Hauptbestandteil des Riegels sind Haferflocken.
Spezielle Kohlenhydratmischung mit Isomaltulose für lang anhaltende Energie.
Mit vielen Vitaminen und Mineralien!
Eignet sich für vor, während und nach dem Training.
Sehr lecker und leicht verträglich!
Lieferbar als Einzelriegel (55g) oder als 25er Paket
saatavilla olevat variantit (NUT-1111): Banane , Fruit
saatavilla olevat variantit (NUT-1111-25): Banane , Fruit
Uusi Powerbar Energize - tämän Powerbar-patukan C2 MAX -hiilihydraattisekoituksessa on erikoinen suhde glukoosia ja fruktoosia. Urheillessa tämä sekoitus kohentaa hiilihydraattien kulkeutumista lihaksiin jopa 55 prosentilla, jos nautit sitä säännöllisesti. Tieteelliset tutkimukset osoittavat: jopa 8% enemmän tehoa ja pitkään riittävää energiaa.
optimoitu hiilihydraattien saanti erikoisen glukoosin ja fruktoosin suhteen ansiosta
erikoinen hiilihydraattisekoitus, joka sisältää 10 vitamiinia, 6 mineraaliainetta ja 3 välttämätöntä aminohappoa
vähärasvainen
mainio välipala!
lisätty natriumia kompensoimaan hikoilua
saatavilla yksittäisinä patukoina (55g) tai 25 kappaleen pakkauksena
saatavilla olevat variantit (21442433): Berry Blast, Mango Passion Fruit
saatavilla olevat variantit (21442433-25): Berry Blast, Mango Passion Fruit
[Pahoittelemme suomennoksen puuttumista!] Hypervital hyperGUM fruitgums is the ideal snack for nutrition-conscious sportsmen. The Hypervital hyperGUM fruitgums bears are ideal containing no fat but L-Cartinin, that supports the energy and fat metabolism of the body. The sports jelly bears are coloured, tasty, and good for your figure.
75 g per package
no fat!
ideal as a snack
with L-Carnitin
available as single pack (75g) or a pack of twenty
Squeezy athletic bar on dieettiä tukeva patukka, joka perustuu samaan perusainekseen kuin squeezy athletic dietary food, nimittäin kaksinkertaisesti käyneesen vehnätäysjyvään. Kuntopatukka, jonka glykeeminen indeksi on vain 29,2, auttaa taistelussa nälkää vastaan ja on mainio välipala.
herkullinen patukka, joka auttaa laihduttamaan ja "kohentamaan kuntoa"
vähätärkkelyksinen vehnätäysjyvätuote
ei ahmimiskohtauksia; erittäin alhainen glykeeminen indeksi 29,2.
erittäin korkea kylläisyysaste 368%!
maku: omena-jogurtti
sisältö: 20 patukkaa (40 g/kpl)
Inhalt yksittäinen patukka: 40g (7,30 EUR/100g) Inhalt yksittäinen patukka: 0,8kg (73,01 EUR/kg)
Multipower Nutri Meal huolehtii siitä, että kehosi saa kaiken, jotta saavutat harjoitustavoitteesi. Nutri Meal sisältää 37g proteiineja, ja korkea fruktoosipitoisus vaikuttaa positiivisesti verensokeriin.
Yksi patukka (125g) antaa sinulle 473kcal energiaa.
maut: vanilja-manteli tai sitruuna-rahka
maitosuklaakuorrutus
saatavilla yksitellen tai 12 kappaleen pakkauksissa
saatavilla olevat variantit (16507): vanilja-manteli, sitruuna-rahka
saatavilla olevat variantit (16507-12): vanilja-manteli, sitruuna-rahka
Squeezy energy drink on paljon hiilihydraatteja sisältävä urheilujuoma nopean energian saamiseksi ennen urheilullista aktiviteettia, sen aikana ja sen jälkeen.
paljon hiilihydraatteja sisältävä urheilujuoma
Fruktoosi ja glukoosi antavat nopeasti ja maltodekstriini tasaisesti energiaa.
juodaan ennen urheilullista aktiviteettia, sen aikana tai sen jälkeen
ei lisätty sokeria tai keinotekoisia makeutusaineita
Alhainen osmolaliteetti parantaa kulkeutumista kehoon.
Squeezy energy forti drink on paljon hiilihydraatteja sisältävä urheilujuoma nopean energian saamiseksi ennen urheilullista aktiviteettia, sen aikana ja sen jälkeen. Lisäksi squeezy energy forti drink sisältää kollageenihydrolysaattia, joka tukee niveliä.
paljon hiilihydraatteja sisältävä urheilujuoma
Fruktoosi ja glukoosi antavat nopeasti ja maltodekstriini tasaisesti energiaa.
juodaan ennen urheilullista aktiviteettia, sen aikana tai sen jälkeen
Bioaktiiviset kollageenipeptidit tukevat niveliä.
ei lisätty sokeria tai keinotekoisia makeutusaineita
Squeezy energy super drink on paljon hiilihydraatteja sisältävä urheilujuoma nopean energian saamiseksi ennen urheilullista aktiviteettia, sen aikana ja sen jälkeen. Lisäksi squeezy energy super drink sisältää kaikkia 20:ta aminohappoa, jotka parantavat hiilihydraattien saantia ja kestävyyskykyä.
paljon hiilihydraatteja sisältävä urheilujuoma
Fruktoosi ja glukoosi antavat nopeasti ja maltodekstriini tasaisesti energiaa.
sisältää kaikkia 20:ta aminohappoa, jotka parantavat hiilihydraattien saantia ja kestävyyskykyä
juodaan ennen urheilullista aktiviteettia, sen aikana tai sen jälkeen
ei lisätty sokeria tai keinotekoisia makeutusaineita
Sisältö riittää 8 pullolliselle valmista juomaa (750ml)
L-glutamiini on tärkeä polttoaine immuunijärjestelmän soluille, ja se tukee vesitalouttasi. Se ei siis auta vain pysymään terveenä, vaan myös saamaan kiinteän kehon.
Huoltaa lihaksesi jatkuvasti korkealaatuisilla 4-komponentti-valkuaisaineilla, jotta lihaksesi saa, mitä se tarvitsee kasvaakseen. Hanki vahvat ja rasvattomat lihakset! Nyt seisovassa 500 gramman pussissa!
4-komponentti-proteiinipirtelö
"time-released"-vaikutuksen ansiosta jatkuva lihasten huolto
sisältö: 500g seisovassa pussissa
saatavilla olevat variantit: mansikka, vanilja, suklaa, banaani, mustikka-jogurtti, maapähkinä-karamelli
Puhdasta l-glutamiinia vapaassa muodossa bodaajan korkeampaan l-glutamiinitarpeeseen. Parantaa lihasten kehittymistä ja lihasvolyymiä. Vähentää väsymis- ja yliharjoitusoireita intensiivisen harjoittelun jälkeen.
Super-amino-sekoitus. PowerGym Double Protein Complex on tehokas sekoitus välttämättömiä aminohappoja perunaproteiinista sekä kananmunaproteiinia. Perunaproteiini antaa lihaksille valkuaisaineita nopeasti ja kananmunaproteiini pysyvästi.
Premium Whey Protein on huippuproteiini vaativalle atleetille. Siinä on 2 g l-glutamiinia, eli erittäin korkea osuus annosta kohti. Nyt saatavilla myös kätevässä seisovassa pussissa.
sisältää luonnollisia bioaktiivisia ravinneaineita kuten globuliineja ja glykomakropeptidejä
mikrosuodatettu heraproteiinitiiviste
lisätty vapaata l-glutamiinia (2 g / annos) parantamaan palautumista intensiivisen harjoittelun jälkeen
korkea osuus BCAAta
sisältö: 0,5kg
saatavilla eri makuvariantteja!
saatavilla olevat variantit: vanilja-karamelli, suklaa-nougat, mansikka-vanilja, Fresh banana
Kreatiini palauttaa entiselleen ATP:n, jolla on tärkeä rooli energiahuollolle. Kun sinulla on enemmän energiaa, myös suoritukset harjoituksissa paranevat!
Herkullinen proteiinipirtelö, joka auttaa palautumaan nopeasti voimaharjoittelun jälkeen ja tukee energia-aineenvaihduntaa. Nyt saatavilla myös kätevässä täyttöpakkauksessa.
korkealaatuista maitoproteiinia ja peptidejä (biologinen arvo 100)
tasapainoinen vitamiini- ja mineraalipitoisuus
vähärasvainen
sisältö: 500 g täyttöpakkaus (16 annosta)
saatavilla olevat variantit: banaani, suklaa, mansikka, vanilja, aprikoosi
[Pahoittelemme suomennoksen puuttumista!] This rich Powerbar shake contains high-quality milk and whey protein and has a very low fat content. But extra special about the Powerbar ProteinPlus 80 cherry-vanilla are the bits of fruit which make this protein shake particularly tasty.
High quality milk and whey protein ensures the long-lasting supply of the body - ideal for muscle building and muscle toning!
Low fat content (approx.1g per shake)
With tasty bits of fruit!
Flavour: cherry-vanilla
Content: 500g for 16 portions
Inhalt: 0,5kg (32,72 EUR/kg)
Now 20% reduced!
Ennen: EUR 19,84
Nyt: EUR 15,87
Löytyy varastosta!
Tehokas Powerbar-proteiinipirtelö herkullisilla suklaa-, toffee- ja muropaloilla!
Powerbarin ProteinPlus 80 Lion-Crisp on "proteiinipirtelöiden kuningas". Powerbarin tehokas pirtelö sisältää muutakin kuin vain korkealaatuisia proteiineja: pienet suklaa-, toffee- ja muropalat antavat sille saman herkullisen maun, joka tunnetaan suositusta Nestlé Lion-suklaapatukasta.
"proteiinipirtelöiden kuningas"
Korkealaatuiset maito- ja heraproteiinit huoltavat kehosi pitkällä aikavälillä - mainio lihasten rakentamiseen ja kiinteyttämiseen!
Weider Protein 80 Plus on neljän komponentin valkuaistiiviste (maitoproteiini, maitoproteiini-isolaatti, heraproteiini ja kananmunaproteiini) vaativalle atleetille. Yli 80%:n proteiiniosuus on erittäin korkea. Nyt myös saatavilla 500 gramman pussissa!
Lisäravinne purutablettina, jota voidaan käyttää täydennyksenä squeezy athletic dietary foodille. Välipalana matkoilla, kokouksessa tai autossa. Squeezy athletic tabs ei keskeytä rasvanpolttoa, joten et saa ahmimiskohtauksia eikä suorituskykysi huonone.
rasvan vähennystä ilman lihaskatoa
voidaan käyttää milloin tahansa keskeyttämättä rasvanpolttoa
pienentää ravinnosta saamaasi energian määrää ja luo näin ollen perustan terveelliselle laihduttamiselle rasvaa vähentämällä
[Pahoittelemme suomennoksen puuttumista!] Sports drink which is rich in carbohydrates for the fast supply of the body with fluids and energy. Enriched with amino acids, sodium, potassium, magnesium, vitamins and L-carnitine, it promotes fat burning process.
Nutrixxion sports drink, rich in carbohydrates
Special carbohydrate mix of Spezieller Kohlenhydrat-Mix aus maltodextrin, dextrose, fructose and isomaltulose
Quick replenishment of the nutrients
Lots of minerals and vitamins!
BCAAs promote muscle regeneration
L-carnitine (140mg per 35g) promotes the fat burning process
Tiivistetty lisäravinne, joka tehostaa rasvanpolttoa. L-karnitiini on aminohappoa muistuttavaa ainetta, jolla on tärkeä rooli rasva-aineenvaihdunnassa.
karnitiini-purutabletteja lisäravinteeksi ja energian vapauttamisesksi rasva-aineenvaihdunnassa
[Pahoittelemme suomennoksen puuttumista!] Der Nutrixxion Peptid Drink basiert auf dem Nutrixxion Energiedrink Endurance, enthält aber außerdem Peptide. Peptide müssen zur Aufnahme nicht zeit- und energieaufwendig gespalten werden, sondern gehen direkt in die Blutzirkulation über, wo sie die Muskeln bereits kurz nach der Aufnahme mit essentiellen Aminosäuren versorgen. Optimal für die Regeneration!
Kohlenhydratreiches Sportgetränk des Nutrixxion Profi- und Hobbyteams.
Spezieller Kohlenhydrat-Mix aus Maltodextrin, Dextrose, Fruktose und Isomaltulose.
Aminosäuren liegen als Peptide vor - für eine noch schnellere Wirksamkeit!
18 Aminosäuren zur Unterstützung der Muskelregeneration.
Mit vielen Vitaminen und Mineralien!
L-Carnitin (140mg pro 35g) unterstützt die Fettverbrennung.
Weider L-Arginine on tehonlisääjä ilman lisättyjä hiilihydraatteja tai kofeiinia. Arginiinin saanti kiihdyttää lihasten verenkiertoa (= pumppuvaikutus!), joten lihakset voivat varastoida enemmän ravinneaineita.
mainio lihas- ja voimanrakennusvaiheelle
Parempi verenkierto johtaa ravintoaineiden tehokkaampaan varastointiin lihassoluissa!
tuottaa anabolisen tilan harjoittelun aikana ja johtaa pitkään kestävään pumppuvaikutukseen!
[Pahoittelemme suomennoksen puuttumista!] Speed up the regeneration process and the muscle building process by taking Weider Maximum BCAA Syntho + PTK. It contains tripotassium citrate which breaks down lactic acid and therefore allows you to exercise for longer and more intensely.
PTK improves the oxygen uptake (pump effect) and therefore ensures the effective uptake of nutrients
Enhanced muscle growth
Faster regeneration
Tripotassium citrate which breaks down lactic acid and therefore allows you to exercise for longer and more intensely
[Pahoittelemme suomennoksen puuttumista!] This rich Powerbar shake contains high-quality milk and whey protein and has a very low fat content. But extra special about the Powerbar ProteinPlus 80 cherry-vanilla are the bits of fruit which make this protein shake particularly tasty.
As introductiory offer every tub of Powerbar ProteinPlus 80 cherry-vanilla ordered comes with a FREE Powrbar shaker worth 5 euros - as long as supplies last!
With tasty bits of fruit!
High quality milk and whey protein ensures the long-lasting supply of the body - ideal for muscle building and muscle toning
Low fat content (approx.1g per shake)
Incl. 0,7l Powerbar shaker (RRP: 5 euros) - as long as supplies last!
Powerbarin ProteinPlus 80 Lion-Crisp on "proteiinipirtelöiden kuningas". Powerbarin tehokas pirtelö sisältää muutakin kuin vain korkealaatuisia proteiineja: pienet suklaa-, toffee- ja muropalat antavat sille saman herkullisen maun, joka tunnetaan suositusta Nestlé Lion-suklaapatukasta.
"proteiinipirtelöiden kuningas"
Korkealaatuiset maito- ja heraproteiinit huoltavat kehosi pitkällä aikavälillä - mainio lihasten rakentamiseen ja kiinteyttämiseen!
pieni rasvaosuus (n.1g / annos)
herkullisia suklaa-, toffee- ja muropaloja
suklaan ja karamellin makuinen
sisältö: 700g vastaa 23:a annosta
Inhalt: 0,7kg (35,70 EUR/kg)
Ennen: EUR 30,30
Nyt: EUR 24,24
Löytyy varastosta!
"Proteiinin laatu: hyvä (2,0)", kuuluu Stiftung Warentest -lehden valkuaistestin arvio (nro 02/2008).
Erityistä kiitosta testissä sai Powerbar ProteinPlus 92%:n tiivistetty 92-prosenttinen proteiinisekoitus hera-, maito- ja soijaproteiineista ja vapaista aminohapoista. Lisäksi Powerbar ProteinPlus 92% ei sisällä juuri lainkaan sokeria ja on herkullisen makuinen myös ilman arominvahventeita ja keinotekoisia väriaineita.
tiivistetty 92-prosenttinen proteiinisekoitus hera-, soija- ja maitoproteiineista ja vapaista aminohapoista
takaa keholle pitkän proteiinien saannin - mainio lihasten rakentamiseksi ja kiinteyttämiseksi
< 0,1g sokeria ja < 0,5g rasvaa annoksessa!
sisältö: 600g vastaa 20:ta annosta
saatavilla olevat variantit: suklaa, vanilja, mansikka
100% puhdasta l-glutamiinia, joka vastaa kunnianhimoisten urheilijoiden korkeita vaatimuksia. L-glutamiini tuottaa paljon energiaa, sitoo vettä lihaksessa ja edistää proteiiniaineenvaihduntaa.
[Pahoittelemme suomennoksen puuttumista!] Nutrixxion L-Carnitin Kautbaletten - einfach in der Anwendung und hilfreich zur Unterstützung der Fettverbrennung.
Hochdosiertes L-Carnitin in Kautabletten-Form - für eine angenehme Anwendung.
500mg reines L-Carnitin pro Kautablette!
Zur effektiven Unterstützung der Fettverbrennung während sportlicher Aktivität.
Ein Mangel von L-Carnitin kann zu Energieverlust führen und den Fettstoffwechsel hemmen.
Korkealaatuista, puhdasta mikronisoitua kreatiini-monohydraattia, joka parantaa lihasten vesitaloutta ja ja lisää voimaa yhdessä voimaharjoittelun kanssa.
[Pahoittelemme suomennoksen puuttumista!] Weider Tri-Complex Tribulus ist eine einzigartige Muskelwachstums-Formel. Bestehend aus Tribulus Terrestis, Macapulver, Yamswurzel- und Kudzuextrakt können die Tri-Complex Tribulus Kapseln die Trainingsleistungen steigern, den Aufbau von Muskelmasse und -kraft unterstützen, die Regenerationsphase nach hartem Training verkürzen und das allgemeine Wohlbefinden verbessern.
Tribulus Terrestis (mit 80%-igen Saponingehalt) zur Steigerung der Testosteron-Produktion.
Maca liefert wertvolles Arginin und Nährstoffe wie Kalzium, Magnesium, Kalium und Eisen.
Kudzuextrakt zur Förderung der Durchblutung im Gehirn und Körper.
Für die Muskelaufbau-, Kraftaufbau- und Definitionsphase bestimmt!
Huoltaa lihaksesi jatkuvasti korkealaatuisilla 4-komponentti-valkuaisaineilla, jotta lihaksesi saa, mitä se tarvitsee kasvaakseen. Hanki vahvat ja rasvattomat lihakset!
4-komponentti-proteiinipirtelö
"time-released"-vaikutuksen ansiosta jatkuva lihasten huolto
sisältö: 750g
saatavilla olevat variantit: suklaa, vanilja, mansikka, cookies & cream, cappuccino, mustikka, pistaasi, kookos, sitruuna-rahka, banaani, stracciatella
Mainio proteiinivalmiste sisältää kolmea korkealaatuista valkuaiskomponenttia, vitamiineja ja mineraaleja. Professional Protein 80 on perusta tehokkaalle lihasrakennukselle ja nopealle palautumiselle.
sulautuu helposti ja liukenee erinomaisesti
sisältö: 750 g
saatavilla olevat variantit: neutraali, suklaa, vanilja, karamelli, mansikka, banaani, cappuccino, metsämarja, mango
Weider Protein 80 Plus on neljän komponentin valkuaistiiviste (maitoproteiini, maitoproteiini-isolaatti, heraproteiini ja kananmunaproteiini) vaativalle atleetille. Yli 80%:n proteiiniosuus on erittäin korkea.
Multipower Kre-Alkalyn CXT+ on urheilijoille suunnattu dieettinen elintarvike kapselien muodossa, kukin kapseli sisältää 1000 mg Kre-Alkalyniä®. Kre-Alkalyn® on uusi kreatiinimuoto, ja se siirtyy lihaksiin hellemmin ja täydellisemmin kuin perinteinen kreatiini-monohydraatti. Lisätty kofeiini antaa sopivan potkun harjoittelulle, ja samoin lisätty algiinihappo parantaa hapen kulkeutumista verestä lihaksiin.
Kre-Alkalyn - uusi tehokkaampi kreatiinimuoto parantaa suorituskykyä ja tehostaa voimaharjoittelua sekä suorituksia ponnistusvoimaa vaativissa lajeissa.
Algiinihappo lisää hapen kulkeutumista verestä lihaksiin.
Kahviuutteen kasvisyhdisteet tukevat aineenvaihduntaa ja immuunijärjestelmää.
Kapseli sisältää 1000 mg Kre-Alkalyniä, 19,5 mg kofeiinia ja 15mg algiinihappoa!
BMS Mega Gain on huippuluokan Weight-Gainer erittäin korkealla ravintoainetiheydellä, joka takaa nopean painon kasvun ja maksimaalisen massanlisäyksen.
herkullinen maku
helposti sulautuva
sisältö: 1500 g tai 5000 g:n säästöpakkaus
saatavilla olevat variantit: suklaa, vanilja, mansikka, banaani
[Pahoittelemme suomennoksen puuttumista!] Under normal circumstances, the body produces L-glutamine in sufficient quantities. However, usually the amount produced is not sufficient to cover the increased demand caused by intense strength training. These Weider capsules contain 1000 mg of high-quality L-glutamine per capsule in order to prevent the weakening of the immune system associated with the symptoms of overtraining (reduction of muscle mass).
For the muscle building, strength building and definition phase!
Erityinen yhdistelmä l-glutamiini-aminohappoa ja dekstriini-kuljetusainetta bodaaja korkeampaan l-glutamiini-tarpeeseen. Parantaa lihasten rakentumista ja volyymiä.
nopeuttaa lihasrakennusta
kasvattaa soluvolyymiä
nopeuttaa palautumista
täydentää optimaalisesti kreatiinin vaikutusta (esim. All-Stars Zell Tech GS)
Kreatiinifosfaatti toimittaa tarvittaessa lihakseen sekunnin sisällä uutta energiaa. Lisäravinne kreatiinikapselien muodossa mahdollistaa nopean kreatiinivarastojen täyttymisen ja edistää luonnollista palautumista rasittavan harjoittelun jälkeen.
Maksimivoima nousee 5 päivän sisällä jopa 11%.
Rasvaton massa lisääntyy 6 viikon sisällä 2-4 kiloa.
kätevässä tablettimuodossa (mainio matkalle)
250 kapselia, 800 mg kreatiini-monohydraattia / kappale
Weider Maximum Krea-Genic® on uusi kreatiinimuoto, jolla on toisin kuin perinteisillä kreatiineilla kaksi puskuria. Nämä välittävät kreatiinin melkein täydellisesti lihassoluun.
Krea-Genic® - uusi tehokkaampi kreatiinimuoto kahdella puskurilla!
Koettu, erittäin tehokas heraproteiini-isolaatti lihasten rakentamiseen. Se yhdistää korkean biologisen arvokkuuden ja suuren osuuden välttämättömiä aminohappoja BCAAta. 700g.
korkea biologinen arvokkuus ja suuri osuus välttämättömiä aminohappoja ja BCAAta
vain 0,3g rasvaa / annos
sisältö: 700g
saatavilla olevat variantit: vanilja-kerma, suklaa, mansikka
Yhdistää erikoisen valkuaisyhdistelmän ja arvokkaita, pitkäketjuisia hiilihydraatteja. Tietysti Anabolic Evolution sisältää myös kaikkia tärkeitä mikroravinneaineita kuten vitamiineja, mineraaleja ja hivenaineita.
BCAA 4000:ssa on korkea osuus haaraketjuisia aminohappoja (L-leusiini, L-valiini ja L-isoleusiini) vapaassa muodossa. Päiväannos sisältää 4000mg BCAA:ta.
All Stars HMB minimoi korkean lihasrasituksen tilanteessa proteiinien kadon lihassoluissa (antikatabolinen vaikutus). Toisaalta HMB auttaa lihassoluja palautumaan nopeammin ja johtaa lihasmassan ja lihasvoiman lisääntymiseen (anabolinen vaikutus).
estää lihaskatoa intensiivisen harjoittelun aikana ja sen jälkeen (antikatabolinen vaikutus)!
mahdollistaa pitempiä ja intensiivisempiä harjoitusjaksoja!
edistää rasittuneiden lihassolujen palautumista ja johtaa lihasmassan ja lihasvoiman lisääntymiseen (anabolinen vaikutus).
mainio kehon rasvan vähennykseen!
1500 mg HMB:tä / annos
sisältö: 120 kapselia noin 20-40 harjoittelukertaa varten
Multipowerin D-FINE on optimaalinen proteiini voimajaksolle. Nopeasti imeytyvä heraproteiini ja määrältään ja laadultaan parhaat aminohapot huoltavat lihaksesi harjoittelun jälkeen, ilman turhia hiilihydraatteja. Maksimitehot voimajaksolle!
erityisesti voimajaksoa varten!
estää lihaskatoa intensiivisen harjoittelun aikana ja sen jälkeen (antikatabolinen vaikutus)!
huoltaa lihaksia tehokkaasti nopeasti imeytyvän heraproteiinin ja tärkeiden aminohappojen (BCAA, l-glutamiini, jne.)korkean osuuden ansiosta
säilyttää optimaalisesti lihaskudoksia
Chemical Score: 150
vain 2g hiilihydraatteja ja 0,3g rasvaa annoksessa
sisältö: 700g
saatavilla olevat variantit: mansikka, vanilja, suklaa-banaani
[Pahoittelemme suomennoksen puuttumista!] Speed up the regeneration process and the muscle building process by taking Weider Maximum BCAA Syntho + PTK. It contains tripotassium citrate which breaks down lactic acid and therefore allows you to exercise for longer and more intensely.
PTK improves the oxygen uptake (pump effect) and therefore ensures the effective uptake of nutrients
Enhanced muscle growth
Faster regeneration
Tripotassium citrate which breaks down lactic acid and therefore allows you to exercise for longer and more intensely
Weider Maximum Krea-Genic® on uusi kreatiinimuoto, jolla on toisin kuin perinteisillä kreatiineilla kaksi puskuria. Nämä välittävät kreatiinin melkein täydellisesti lihassoluun.
Krea-Genic® - uusi tehokkaampi kreatiinimuoto kahdella puskurilla!
erittäin tehokas!
3000mg Krea-Genicia® annoksessa
Kaksi puskuria estävät vatsahappoja hajauttamasta kreatiinia ja varmistavat täydellisen kuljetuksen veren halki lihaksiin.
[Pahoittelemme suomennoksen puuttumista!] You will achieve the maximum pump during your workout due to Weider NOS-X 10's vasodilatory effect. Improve your performance now with the innovative NOS-X 10.
Anabolic situation during the workout and a long-lasting pump!
With arginine - the key ingredient for a maximum pump effect!
More than 10.000 mg amino acids per serving for improved muscle growth!
New type of carbohydrate (isomaltulose)provides short-term and long-term energy!
Contains taurine for explosive energy
With vitamin C and glutamine for regeneration and cell volume
Hiilihydraattipitoinen kaurahiutale-energiapatukka on mainio välipala urheilun yhteydessä. Squeezy energy patukat toimitetaan kätevässä 30 kappaleen rasiassa (35g/patukka).
All Stars HY-PRO Diet Meal korvaa joko täysin päivittäiset ateriat (21 annosta viikoksi!) tai yksittäisiä aterioita dieetin yhteydessä.
HY-PRO Diet Meal vastaa tarkasti Saksan dieettiasetuksen ehtoja (14a§ ja 21a§ DiätVO) aterialle painoa valvovan ravinnon yhteydessä.
Korvaa 1-3 ateriaa päivässä All Stars HY-PRO Diet Mealilla (vain 344 kcal/annos!).
ateriankorvike 7 päiväksi (21 annosta)
vastaa tarkasti Saksan dieettiasetuksen ehtoja (14a§ ja 21a§ DiätVO) aterialle painoa valvovan ravinnon yhteydessä sekä tehokkaan ateriankorvikkeen sääntöjä
täyttää vatsan tehokkaasti!
SLOW-CARB Formula!
HI-PROTEIN Formula!
vitamiineja, mineraaleja, hivenaineita plus l-karnitiinia!
laadukkaita rasvahappoja!
arvokkaita ravintokuituja!
saatavilla olevat variantit: vanilja, suklaa, persikka-jogurtti
Multipower X-Plode on uusi vallankumouksellinen lihasrakennustuote, jossa on 48 % Vitargoa (= korkeamolekulaarista ohratärkkelystä) ja 48 % puhdasta heraproteiini-isolaattia. Vitargon aiheuttaman erittäin suuren insuliinin vapautumisen vuoksi lihaksiin pääsee suurempi määrä hiilihydraatteja lyhyemmässä ajassa. Tuloksena on katabolisen vaiheen lyheneminen ja lihasrakennusvaiheen alun nopeutuminen intensiivisen lihasharjoittelun jälkeen.
erittäin tehokas proteiini-hiilihydraatti-sekoitus
Korkeamolekulaarinen ohratärkkelys (= Vitargo) vapauttaa paljoninsuliinia ja johtaa näin parempaan ja nopeampaan hiilihydraattien ja proteiinien varastoimiseen lihassoluissa.
saatavilla olevat variantit: mansikka, vanilja, suklaa
Välittömästi resorboituvia rakennustarvikkeita lihaksille. Lihakset saavat näin tarvittavat ravinteet voidakseen reagoida intensiiviseen harjoitteluun kasvamalla nopeasti.
Edistyksellinen Gain Tech Weight Gainer sisältää laadukkaita hiilihydraatteja alhaisella glykeemisellä indeksillä. Tämä vähentää huomattavasti rasvan varastoinnin vaaraa.
Maailmanuutuus: Slow Carb Weight Gainer ilman sokeria
35% vähemmän hiilihydraatteja
75% enemmän valkuaisia
sisältö: 1500g
saatavilla olevat variantit: vanilja, suklaa, mansikka
Squeezy energy-patukat ovat mainio välipala. Ennen harjoittelua, sen aikana ja sen jälkeen ne ehkäisevät kovaa nälkää. Squeezy energy -patukat toimitetaan kätevässä 20 kappaleen rasiassa (patukan koko 50g).
tukee koko energia-aineenvaihduntaa
pääainesosat: ananas, rusinat, kaura, maltodekstriini, riisinjyvät ja omena
Squeezy Recovery Bar antaa kehollesi suurempia määriä hiilihydraatteja (44%), proteiineja (30%) ja mineraaleja. Squeezy Recovery Bar on siksi mainio energialähteenä ennen harjoittelua tai sen aikana tai palautumisapuna harjoittelun jälkeen.
Angenehme Konsitenz, leckerer Geschmack.
luonnollisia aineksia
Proteiinit (30%) auttavat rasittuneita lihaksia palautumaan ja vahvistavat immuunijärjestelmää.
Hiilihydraatit (44%) täydentävät hiilihydraattivarastoja ennen harjoittelua, sen aikana ja sen jälkeen.
Squeezy Forti Balance on vähäkalorinen elintarvike, joka auttaa laihduttamaan tehokkaasti. Squeezy Forti Balance laihduttaa pääasiassa vähentämällä kehon rasvaa. Squeezy Forti Balance perustuu menestyneeseen "Squeezy athletic dietary"-tuotesarjaan ja sisältää myös tämän patentoitua perusainesta Vitalose 20®:tä, joka vaikuttaa ratkaisevasti vähentämään rasvaa tehokkaasti erittäin alhaisen glykeemisen indeksinsä (GI) ansiosta.
7 päivää - 7 iltaa - 7 lusikallista
korvaa kokonaisen illallisen
rasvan vähennystä ilman lihaskatoa
pienentää ravinnosta saamaasi energian määrää ja luo näin ollen perustan terveelliselle laihduttamiselle rasvaa vähentämällä
vatsan täyttävällä annoksella vain 280 kcal; tästä paljon ihoa kiinteyttäviä proteiineja (lihasten säilytys ja kehitys)!
Fortigel®-kollageenihydrolysaatti kehittää rustokudosta, joka suojaa niveliä.
All-Stars Amino Tropin sisältää "antikatabolisia" haaraketjuisia aminohappoja (BCAA) paitsi vain tarvittavan määrän (yli 5000 mg / annos) myös oikeassa suhteessa. Verrattuna muihin aminohappotabletteihin All-Stars Amino Tropin -tabletit liukenevat huomattavasti nopeammin. Aktiiviset aminohapot vapautuvat jo 3,2 minuutin jälkeen.
yli 5000 mg aminohappoja / annos (6 tablettia)
sisältää ainoastaan korkealaatuisimpia, kristallinmuotoisia aminohappoja vapaassa muodossa
Aminohapot vapautuvat huomattavasti nopeammin (jo 3,2 minuutin jälkeen!)
sisältää l-leusiinia, l-valiinia, l-isoleusiinia, l-arginiinia, l-ornitiinia, l-lysiiiniä
Lipodex on mainio lisäravinne intensiivisen lihasrasituksen ajaksi. Nesteellä täytetyt kapselit nopeuttavat ainesten kulkeutumista kehoon. Tämä nopeuttaa vaikutusta. Kapselit sisältävät mm. l-tyrosiinia, l-tryptofaania ja kofeiinia.
nopeasti vaikuttavia erikoiskapseleita (Licaps®)
sisältää l-tyrosiinia ja l-tryptofaania
optimoitu, nopea ja täydellinen ainesten kuljetus elimistöön
sisältö: 120 erikoiskapselia (yhteensä 104 g)
Inhalt: 104g (44,61 EUR/100g)
Ennen: EUR 46,99
Nyt: EUR 45,00
Löytyy varastosta!
Weight Gainerien klassikko - meiltä nyt 20% edullisemmin!
BMS Mass XXplosion on ensimmäinen tuote, joka maksimoi harjoittelun anaboliset vaikutukset ja lisää lihaksia jo varsinaisen harjoittelun aikana, jos sitä käytetään jaksojen välillä.
laajentaa suonia - maksimipumppi
korkeampi verenvirtaus, parempi ravinteiden kuljetus, enemmän lihaskasvua
huomattavia tuloksia jo ensimmäisillä harjoituskerroilla
rasian sisältö: 15 kätevää annospussia
saatavilla olevat variantit: tropical, appelsiini, limetti
Nopeasti vaikuttavia aminohappoja kapselimuodossa säännöllistä aminohappohuoltoa varten. Välttämätön edellytys lihasten rakentumiselle ja säilymiselle.
erittäin nopeasti vaikuttavia Whey-aminohappoja
sisältää mm. isoleusiinia (5,1g/100g), leusiinia (8,9g/100g) ja valiinia (4,9g/100g)
Weider Maximum Krea-Genic® on uusi kreatiinimuoto, jolla on toisin kuin perinteisillä kreatiineilla kaksi puskuria. Nämä välittävät kreatiinin melkein täydellisesti lihassoluun.
Krea-Genic® - uusi tehokkaampi kreatiinimuoto kahdella puskurilla!
Haaraketjuisia BCAA-aminohappoja ovat l-leusiini, l-valiini ja l-isoleusiini. Nämä välttämättömät (elintärkeät) aminohapot kulkeutuvat suoraan lihaksiin, toisin kuin muut aminohapot. Säilyttää lihakset ja rakentaa niitä tehokkaasti!
[Pahoittelemme suomennoksen puuttumista!] Weider Muscle Freak ist ein Hardcore NO-Booster mit KREA-GENIC® und speziellem Aminosäuren-Vitaminkomplex. Aufgrund des "Pump-Effektes" und einer Kraftsteigerung von bis zu 15% eignet sich Weider Muscle Freak hervorragend für die Muskelaufbau-, Kraftaufbau- und Definitionsphase!
Maximale Kraftsteigerung durch zugesetztes Krea-Genic®
NO - Booster für hervorragenden Pumpeffekt!
Calcium sorgt für eine maximale Muskelkontraktion.
für die Muskelaufbau-, Kraftaufbau- und Definitionsphase.
Mainio proteiini rasvattoman lihasmassan rakentamiseksi. Deisgner Protein kattaa aina sopivasti proteiinien tarpeen, jolloin hyödyt myös kreatiinin, glutamiinin ja tauriinin lihaksia kasvattavasta vaikutuksesta.
Massanlisääjien klassikko. Tukee nopeaa palautumista kuntoilun ja voimaurheilun jälkeen. 63% hiilihydraatteja ja 23% valkuaisaineita, rikastutettu vitamiineilla ja mineraaleilla.
koettu ravinneaineyhdistelmä, joka tuottaa nopeita tuloksia
Lisätty kreatiini lisää voimavaroja pitempää ja kovempaa harjoittelua varten.
Premium Whey Protein on huippuproteiini vaativalle atleetille. Siinä on 2 g l-glutamiinia, eli erittäin korkea osuus annosta kohti. Purkillinen riittää 76 annokselle.
sisältää luonnollisia bioaktiivisia ravinneaineita kuten globuliineja ja glykomakropeptidejä
mikrosuodatettu heraproteiinitiiviste
lisätty vapaata l-glutamiinia (2 g / annos) parantamaan palautumista intensiivisen harjoittelun jälkeen.
korkea osuus BCAAta
sisältö: 2,3kg
saatavilla eri makuvariantteja!
saatavilla olevat variantit: vanilja-karamelli, suklaa-nougat, mansikka-vanilja, Fresh-Banana
Inhalt: 2,3kg (24,77 EUR/kg)
Ennen: EUR 69,07
Nyt: EUR 55,25
Löytyy varastosta!
Lihasten kehittymistä jo harjoittelun aikana? Ratkaisu: All Stars VOLU-TECH. Mukana shaker + harjoitusvinkkejä!
All Stars VOLU-TECH huoltaa lihaksia jo harjoittelun aikana helposti sulatettavilla hiilihydraateilla, antikatabolisilla aminohapoilla, erityisen tehokkailla kreatiinimuodoilla, tärkeillä elektrolyyteillä ja vitamiineilla. Erityiset kuljetusaineet optimoivat verenkiertoa ja parantavat näin ravintoaieiden varastointia lihassoluihin. Mukana VOLU-TECH shaker sekä harjoitus- ja lisäravinnevinkkejä!
Harjoitusjaksoa varten! Anabolinen tila jo harjoittelun aikana.
ainekset: korkeamolekulaarista vahamaissitärkkelystä, antikatabolisia aminohappoja (17.000 mg), erittäin tehokkaita kreatiinimuotoja, tärkeitä elektrolyyttejä ja vitamiineja
erittäin tehokas ravintoainehuolto optimoidun verenkierron ansiosta
mukana VOLU-TECH shaker + harjoitus- ja lisäravinnevinkkejä
sisältö: 1280g
maku: fruit punch
saatavilla olevat variantit: manuaali: yleinen, manuaali: bodaus
All Stars Gain-Plexin edistyksellinen weight gain -kaava kasvattaa nopeasti painoa ja kehittää samalla maksimaalisesti lihaksia. Gain-Plex sisältää laadukkaita hiilihydraatteja alhaisella glykeemisellä indeksillä. Tämä vähentää huomattavasti rasvan varastoinnin vaaraa.
tehokas weight gainer, joka lisää päivittäistä energiansaantia hiilihydraateilla
Korkealaatuiset aminohapot estävät lihaskatoa.
sisältö: 4000g
saatavilla olevat variantit: vanilja, suklaa, mansikka, banaani, cookies & cream
BMS Mega Gain on huippuluokan Weight-Gainer erittäin korkealla ravintoainetiheydellä, joka takaa nopean painon kasvun ja maksimaalisen massanlisäyksen.
herkullinen maku
helposti sulautuva
sisältö: 4000 g:n säästöpakkaus
saatavilla olevat variantit: suklaa, mansikka, vanilja, banaani
Erikoinen WEIGHT GAIN -kaava HARDGAINEReille! Hiilihydraatti-proteiini-sekoitus vitamiineilla ja mineraaleilla rasvattoman kehonaineksen rakentamista varten.
hiilihydraatti-proteiini-sekoitus vitamiineilla ja mineraaleilla, joka rakentaa rasvatonta kehonainesta.
tehokas Weight Gain -kaava!
jopa 1500 voimalla ladattua kaloria päivässä!
sisältö: 7kg
saatavilla olevat variantit: vanilja, suklaa, mansikka
Mainio proteiinivalmiste sisältää kolmea korkealaatuista valkuaiskomponenttia, vitamiineja ja mineraaleja. Professional Protein 80 on perusta tehokkaalle lihasrakennukselle ja nopealle palautumiselle.
sulautuu helposti ja liukenee erinomaisesti
vähärasvainen, vähäkolesterolinen ja puriiniton
suositus: maks. 4 annosta päivän mittaan
sisältö: 4000g
saatavilla olevat variantit: banaani, cappuccino, suklaa, mansikka, neutraali, vanilja, metsämarja
Inhalt: 4kg (26,16 EUR/kg)
EUR 101,48
Löytyy varastosta!
Squeezy special offer set incl. a body composition monitor - save 35% compared to purchasing all items separately for the German RRP!
[Pahoittelemme suomennoksen puuttumista!] The Squeezy Starter Kit I. includes the practical Squeezy Athletic Dietary Food box (10 x 45g), four tasty and filling Squeezy weight loss bars and the Squeezy Athletic Dietary Food tub (675g). Therefore, it facilitates the timely intake at all times, be it at home or on the go. But not just that: The Squeezy Athletic Food Starter Kit I. also includes the Eka Leifheit body composition monitor which determines your body fat, body water percentage and your weight based on your personal information as a proof of success! With the aid of this body composition monitor, the Squeezy user can see at first glance, that the Squeezy Athletic products - unlike other methods of dieting - solely reduce undesired body fat (and not muscle!).
Order your Starter Kit today in banana, classic (natural), chocolate / banana or chocolate / classic flavour.
Squeezy Starter Kit - ideal for at home and on the go!
Tiedetään, että harjoitteu ja ravinto muodostavat kompleksisen kokonaisuuden. All Stars Muscle Stack antaa kehollesi tarvittavan määrän oikeita ravintoaineita - ennen harjoittelua ja sen jälkeen! All Stars Muscle Stack on mainio tuoteyhdistelmä, joka suojaa lihaksiasi ja optimoi lihasten kehittymisprosessia!
All Stars Muscle Stack - suojaa lihaksiasi ja optimoi lihasten kehittymisprosessia!
innovatiivinen yhdistelmä neljästä laadukkaasta All Stars -tuotteesta
Neljä All Stars -tuotetta antavat keholle tarpeeksi tärkeimpiä ravintoaineita ENNEN harjoittelua ja sen JÄLKEEN.
mukana harjoittelu-, ravinto- ja lisäravinnemanuaali
ilmainen shaker kaupan päälle
saatavilla olevat variantit: variantti 1, variantti 2, variantti 3, variantti 4
All Stars Tri Plex XT:n, All Stars Zell Tech GS:n ja All Stars L-Glutamin Drinkin yhdistelmä on kehitetty erityisesti aitojen hardcore-atleettien rakennusvaihetta varten.
optimaalinen yhdistelmä kolmesta All Stars -tuotteesta
eri makuvariantteja
saatavilla olevat variantit: sitruuna/vanilja, appelsiini/vanilja, punainen marja/vanilja, sitruuna/suklaa, appelsiini/suklaa, punainen marja/suklaa, sitruuna/mansikka, appelsiini/mansikka, punainen marja/mansikka
Inhalt: 4,15kg (31,02 EUR/kg)
Ennen: EUR 151,74
Nyt: EUR 124,88
Löytyy varastosta!
Nyt vain meiltä alehintaan: squeezy athletic dietary ALL-IN-ONE kampanjapaketti!
Squeezy ALL-IN-ONE-paketti sisältää kaikki "athletic dietary"-sarjan tuotteet. Paketti sisältää purutabletit, kätevät annospussit (10 x 45 g), herkulliset ja vatsan täyttävät patukat sekä klassisen squeezy athletic dietary food -purkin (675 g). Näiden avulla laihduttaminen onnistuu terveellisesti ja tehokkaasti, et joudu näkemään nälkää etkä kärsi lihaskadosta. Toimitukseen sisältyvä Squeezy-shaker helpottaa ja nopeuttaa valmistusta.
Saatavilla olevat makuvariantit: banaani, suklaa/banaani, suklaa/classic ja classic.
Squeezyn ALL-IN-ONE-kampanjapaketti - mainio kotiin ja matkoille!
Squeezy athletic bar on dieettiä tukeva patukka, joka perustuu samaan perusainekseen kuin squeezy athletic dietary food, nimittäin kaksinkertaisesti käyneesen vehnätäysjyvään. Kuntopatukka, jonka glykeeminen indeksi on vain 29,2, auttaa taistelussa nälkää vastaan ja on mainio välipala.
Lisäravinne purutablettina, jota voidaan käyttää täydennyksenä squeezy athletic dietary foodille. Välipalana matkoilla, kokouksessa tai autossa. Squeezy athletic tabs ei keskeytä rasvanpolttoa, joten et saa ahmimiskohtauksia eikä suorituskykysi huonone.
Koettu, erittäin tehokas heraproteiini-isolaatti lihasten rakentamiseen. Se yhdistää korkean biologisen arvokkuuden ja suuren osuuden välttämättömiä aminohappoja BCAAta. 700g.
Squeezy Forti Balance on vähäkalorinen elintarvike, joka auttaa laihduttamaan tehokkaasti. Squeezy Forti Balance laihduttaa pääasiassa vähentämällä kehon rasvaa. Squeezy Forti Balance perustuu menestyneeseen "Squeezy athletic dietary"-tuotesarjaan ja sisältää myös tämän patentoitua perusainesta Vitalose 20®:tä, joka vaikuttaa ratkaisevasti vähentämään rasvaa tehokkaasti erittäin alhaisen glykeemisen indeksinsä (GI) ansiosta.
Haaraketjuisia BCAA-aminohappoja ovat l-leusiini, l-valiini ja l-isoleusiini. Nämä välttämättömät (elintärkeät) aminohapot kulkeutuvat suoraan lihaksiin, toisin kuin muut aminohapot. Säilyttää lihakset ja rakentaa niitä tehokkaasti!